Lahjakkuus

Pianokoulu

Loikkaa: valikkoon, hakuun

[muokkaa] Lahjakkuuteen voi vaikuttaa

Lahjakkuutta arvioitaessa tehdään turhan lopullisia johtopäätöksiä soittajan senhetkisestä tilasta. Useat asiat, joista johtopäätöksiä tehdään eivät ole muuttumattomia ja synnynnäisiä: Soittajien erot eivät usein selity geneettisellä perimällä. Vaikuttamalla muutettavissa oleviin asioihin, lahjakkuuden määrää voi kasvattaa.

Opettajan, vanhemman tai itsen lukkiutunut olettamus lahjattomuudesta voi rajoittaa jo itsessään edistymistä.

Avoin suhtautuminen lahjakkuuteen antaa tilaa uusien piirteiden esiin nousemiselle.

[muokkaa] Fyysinen lahjakkuus

Fyysisinä pidetyt ominaisuudet ovat usein osin tai jopa kokonaan geneettisesti perinnöllisiä. Esimerkiksi sormien pituus ja käden rakenne ovat paljolti perimän säätelemiä. Kuitenkin ympäröivät olosuhteet vaikuttavat myös käden ominaisuuksiin. Fyysisesti käsiä rasittavassa työssä luusto vahvistuu ja iho paksuuntuu ja kovettuu. Myös ravinnolla on vaikutusta fysiikkaan. Esim. liian vähäinen veden nauttiminen saattaa aiheuttaa turvotusta raajoissa.


Toistuvasti kuormitettuna ryhti saattaa kuin kovettua johonkin asentoon. Luusto muovautuu - joskin hitaasti - ryhtitottumusten mukaan. Psyykkisillä tekijöillä on voimakas vaikutus ryhtitottumuksiin.

[muokkaa] Henkinen lahjakkuus

Henkinen lahjakkuus on vahvasti sidoksissa soittajan menneisyyteen. Mallit on peritty usein henkilöiltä, joiden vaikutuspiirissä on ollut. Soittajalla saattaa olla lukkiintunut käsitys, miten musiikkiin tulee suhtautua. Esim. "Klassiseen musiikkiin tulee suhtautua vakavasti". Suhtautuminen kuuluu ja näkyy lopputuloksessa. Se saattaa vaikuttaa esimerkiksi siihen, miten soittaja hengittää - ja miten "musiikki hengittää". Henkinen ja fyysinen ovat vahvasti sidoksissa toisiinsa.


Henkiset lukkiutumat estävät löytämästä sävyjä, vivahteita ja eloa, mitä musiikista olisi mahdollista löytää.

Mitä pidempiaikainen lukkiutuma on, sitä hitaampaa on yleensä siitä eroon pääseminen. Täytyy murtaa tottumuksen voima, joka on syvällä alitajunnassa. Huonoista tottumuksista voi vähitellen päästä eroon etenemällä rauhallisesti tiedostamalla reaktiomalleja, jotka johtavat vanhaan, huonoon tottumukseen.

Toisaalta raikkaassa ympäristössä ja hyvässä ohjauksessa voi välttyä keräämästä huonoja tottumuksia ja virheellisesti lukkiutuneita ajatusrakennelmia.

Henkilökohtaiset työkalut